torstai 17. lokakuuta 2013

Kuhia, ei teeriä

Eilen nähtiin kuusi teertä, joten alkavat olla jo parvissa. Nähtiin ne viiden jälkeen illalla.

Tänään nostettiin verkot pois, koska on luvattu surkeeta säätä. Verkoille lähtiessä jo alkoi ripsimään vettä ja kylmä tuuli vihmoi poskia.

Kaksi kuhaa tuli ja verkkoon oli tarttunut jollain ihmeen kaupalla maailman pienin ahven.

Miniahven.

Kuha nro 1.

Cousteau ja kuha nro 2.
 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kalaa pitkästä aikaa
 
Laitettiin eilen pitkän tauon jälkeen verkkoja viisi verkkoa järveen. Tänään siellä oli pieni kuha, iso sulkava, pieni hauki ja muutama minilahna. Kuha pääsi keittiöön asti.
 


 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pyytä ruuaksi

Pyystä tuli herkullinen ateria. Rintapalat irroitettiin parempaan talteen ja muut osat laitettiin uuniin paahtumaan porkkanan, palsternakan, sipulin ja yrttien kanssa. Kun olivat hetken paahtuneet, lisäsin vettä ja mausteita ja keitin liemen. Siivilöitynä liemestä tein kastikkeen. Rintapalat maustoin viherpippurilla ja katajanmarjoilla ja suolalla, paistoin voissa. Kaveriksi paistoin porkkanaa ja palsternakkaa sokerissa, lisäsin lopuksi voita, suolaa ja pippuria.

Olis kelvannu paremmallekkin väelle.
Tänään tuli metsästä saaliiksi korillinen suppilovahveroita.


 

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Monenlaista

On tullut suppiksia, karpaloita ja pyy. 
Suppiksista poistettiin nesteet ja pantiin pakkaseen, kuivattuja on jo liikaakin.






Pari litraa karpaloita meni kuivuriin, saa kätevää retkiruokaa.

Pyy odottaa nyljettynä jääkaapissa jatkokäsittelyä.

Loput ruohosipulit yrttipenkistä tein pestoksi ja lykkäsin pakkaseen.