Voi kettu

Jos asiat voi mennä pieleen, ne menee. Keli oli loistava, aurinko paistoi ja plussalla muutama aste. Äijä makasi sohvalla kylpytakkisillaan koipi tyynyllä kuin paraskin kuninkaallinen ja vaimo lähti verkoille (ilman kairaa, koska vihaa sitä paskaa ja huonoteräistä vanhaa romua).

Perillä ei se pieni avanto sitten metrin tuuralla hakkaamisesta huolimatta alkanut avautua. Selkä hiessä ja kädet täristen sitä sai hakata, ennenkun ensimäiset voimasanat pääsi suusta. Kahvakuulatreeni tarpeetonta nössöilyä tähän verrattuna.

Saatiin kaira jäälle puhelun ja lapsityövoiman ansiosta. Kairattua tuli reiän lisäksi yksi narukin poikki, mutta verkko ei onneksi karannut. Fiilikset oli kyllä niin korkealla, että olisi oikeastaan saanutkin karata koko verkko.

Verkossa ei ollut kalan kalaa. Ei edes limaista siimaa karanneen kalan merkkinä. Ei edes haisua kaloista.

Uusi verkko tilalle, lapsivoimalla narua kiskottiin liikaakin (pikkuavannosta oli verkon päätä jäällä ainakin kaksi metriä). Ai jumaliste kun päässä soi erinäiset sävelmät kun yritin hukuttaa verkkoa takaisin jään alle. Piip reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Koirat sai juosta jäällä itsensä pyörryksiin ja auringosta sai ekstra-annoksen D-vitamiinia, hartia-hauis-jumppa tuli hoidettua.

Ei tää nyt aina ihan herkkua ole. Ei kai ole kenelläkään.    

Onneks on rehuja tulossa kun ei kalaakaan enää tunnu irtoovan.