lauantai 18. tammikuuta 2014

Talvikalastuskauden avaus

Tänään vietiin verkot järveen rapsakassa 20 asteen pakkasessa. Teräsjäätä oli noin 12cm. Verkkolaudalla hoitui homma 1,5 tunnissa. Kaikki meni sujuvasti kuin oppikirjoissa, ei edes saatu riitaa aikaiseksi.

Tästä se lähtee.

Avanto tuuralla auki.

Verkkolaudan piikin teroitus.

Sinne se lauta sukeltaa.

Plumps.

Siellä on. Kulki ihan suoraan kun nyki narusta.

Näin hienosti näkyi lauta jään läpi.

Paino naruun kiinni. Painona toimii pieni kulmarauta.

Risu pieneen avantoon lähelle kokemisavantoa. Risussa on kiinni oranssi naru ja leikarilla kiinnitetty verkko.

Verkko jään alle.

Aurinko armas (ei tosin lämmittäny yhtään...)

Avannon kantena finnfoam-levy (saatu roskiksesta), painona jääkimpaleita ja eristeenä lunta.

Toiseen päähän myös risulle reikä.

Naru kiinni risuun.

Plumps.

Ja risu perään. Tässä päässä tarvii vaan kairata aukko risun viereen, josta rautalangalla onkii narun esiin.

Välihuikat järvestä.

Kajka-rinkan hyötykäyttöä. Ei ollu tarpeeks lunta ahkiolle tai potkurille.

Siinä tärkeimmät. Tulkoon paljon kaloja!
 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ei mitään asiaa jäälle

Järvelle ei ole asiaa. Keli pysyy plussalla, nytkin on viisi astetta. Lunta on vain nimeksi. Lähin järvi on kyllä jäätynyt, mutta ei sinne uskalla mennä. Jään päällä on vesikerros kauttaaltaan.

Vuosi sitten oli pakkasta 24 astetta ja lunta ihan reilusti. Koira veti stigalla lapsia. Nyt jos vetäis, lentäis kipinät jalaksista.

Koskahan uskaltaa laittaa verkot? 

Näätäloukkuja on kolme metsässä. Ei ole niilläkään mitään tullut.


Kuvat on otettu 8.12. Sillon oli hetken aikaa talvista.


 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ei ruokaa mutta saalista kuitenkin

2.11. koirat yhyttivät supin metsässä. Hengestään pääsi peto.



 

torstai 17. lokakuuta 2013

Kuhia, ei teeriä

Eilen nähtiin kuusi teertä, joten alkavat olla jo parvissa. Nähtiin ne viiden jälkeen illalla.

Tänään nostettiin verkot pois, koska on luvattu surkeeta säätä. Verkoille lähtiessä jo alkoi ripsimään vettä ja kylmä tuuli vihmoi poskia.

Kaksi kuhaa tuli ja verkkoon oli tarttunut jollain ihmeen kaupalla maailman pienin ahven.

Miniahven.

Kuha nro 1.

Cousteau ja kuha nro 2.
 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kalaa pitkästä aikaa
 
Laitettiin eilen pitkän tauon jälkeen verkkoja viisi verkkoa järveen. Tänään siellä oli pieni kuha, iso sulkava, pieni hauki ja muutama minilahna. Kuha pääsi keittiöön asti.
 


 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pyytä ruuaksi

Pyystä tuli herkullinen ateria. Rintapalat irroitettiin parempaan talteen ja muut osat laitettiin uuniin paahtumaan porkkanan, palsternakan, sipulin ja yrttien kanssa. Kun olivat hetken paahtuneet, lisäsin vettä ja mausteita ja keitin liemen. Siivilöitynä liemestä tein kastikkeen. Rintapalat maustoin viherpippurilla ja katajanmarjoilla ja suolalla, paistoin voissa. Kaveriksi paistoin porkkanaa ja palsternakkaa sokerissa, lisäsin lopuksi voita, suolaa ja pippuria.

Olis kelvannu paremmallekkin väelle.
Tänään tuli metsästä saaliiksi korillinen suppilovahveroita.


 

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Monenlaista

On tullut suppiksia, karpaloita ja pyy. 
Suppiksista poistettiin nesteet ja pantiin pakkaseen, kuivattuja on jo liikaakin.






Pari litraa karpaloita meni kuivuriin, saa kätevää retkiruokaa.

Pyy odottaa nyljettynä jääkaapissa jatkokäsittelyä.

Loput ruohosipulit yrttipenkistä tein pestoksi ja lykkäsin pakkaseen.